Kasvattajan näkemys smartDOG testin hyödyistä

Jokainen Smartdog-testauskerta on opettanut minulle lisää koirista, myös omistani. Vieras testaaja näkee koirat eri silmin kuin millä itse on tottunut omiaan katsomaan ja saa ajattelemaan asioita hiukan eri näkökulmasta.
Kolme sukupolvea Bling Bling kiharaa

Kennel Bling Bling, Maija Päivärinta, rotu: kiharakarvainen noutaja

Jokainen Smartdog-testauskerta on opettanut minulle lisää koirista, myös omistani. Vieras testaaja näkee koirat eri silmin kuin millä itse on tottunut omiaan katsomaan ja saa ajattelemaan asioita hiukan eri näkökulmasta.

Kasvattajana koiran luonne ja persoonallisuus ovat minusta yhtä aikaa haastavia, kiehtovia ja äärimmäisen tärkeitä asioita. Ihanteeni on kihara, jonka kanssa arki on helppoa, erilaiset harrastukset mukavia ja koira toimii käyttötarkoituksessaan. Jokainen tilaisuus, millä saa koiran käyttäytymisestä lisätietoa, auttaa tavoitteen saavuttamisessa.

Erilaiset testaukset ovat hyvä tapa saada objektiivista tietoa kasvateistaan, siitä minkälaista jälkeä on jalostustyössään saanut aikaan. Treenaamme ja muutenkin olemme paljon tekemissä kasvattieni kanssa, joten siten tunnen ”omat pentuni” suhteellisen hyvin. Treeneissä ja koulutusta vaativissa asioissa näkyy vahvasti omistajan työn tulos, mutta Smartdog-testissä omistajan panos jää sivurooliin.

Koska jalostukseen on pakko käyttää muiden omistamia uroksia, testaustulokset auttavat hahmottamaan minkälainen persoona potentiaalinen jalostuskoira on. Olen monesti törmännyt siihen haasteeseen, että koirien luonteista on vaikea keskustella. Eri ihmiset käyttävät monesti eri termejä, ja toisaalta lausahdus ”se on aivan ihana luonteeltaan” tarkoittaa aika usein hyvin erilaisia asioita. Smartdog-testaustulokset kertovat koiran käytöksestä standardoidussa tilanteessa ja niiden avulla pystyy myös vertailemaan eri koirayksilöitä toisiinsa ja koko rotuun.