Tämä postaus jatkaa sarjan lyhyitä esittelyjä smartDOG testin tehtäväosioista, ja siitä mitä niistä tiedetään. Seuraavana vuorossa onkin aika monen testaajan suosikki eli Mahdoton tehtävä. Tämä on testimenetelmä, jonka taakse kätkeytyy paljon tutkimusta, joista uusimpana meidän mielenkiintoiset tutkimustuloksemme.
Tehtävässä koira saa ensin herkun/lelun rasiasta muutaman kerran helposti, jonka jälkeen rasia menee kiinni siten, ettei sitä saa auki. Eikä avaaminen olekaan tarkoitus tässä tehtävässä (sellaistakin on toki tapahtunut…😅). Tehtävässä tarkoituksena on katsoa, miten koira toimii, kun aikaisemmin mahdollinen tehtävä tuleekin mahdottomaksi. Koira voi joko 1) yrittää itse 2) suuntautuu ihmiseen (katse, haukku, vinkuminen, joku temppu, ilmaisu) 3) hylkää tehtävän, ja lähtee muualle. Se, mitä koira tekee tehtävässä, on osittain rodusta (eli perimästä) kiinni. Esimerkiksi kultainennoutaja hakee enimmäkseen ihmisen apua, kun taas vaikkapa mäyräkoira tai suursnautseri pyrkii usein pääosin itsenäisesti ratkaisuun. Tämä tarkoittaa, että ainakin jossain määrin geeneillä on vaikutusta koiran toimintaan.
Moni mieltää sinnikkääksi sellaisen koiran, joka kaaputtaa koko testi ajan laatikkoa itsenäisesti, kertaakaan vilkaisematta ihmisiin. Toki näin onkin, mutta myös ihmisen kautta työskentely voi olla erittäin sinnikästä – strategia on vain toinen. Aikaisemmin tutkijoille saattoikin tulla yllätyksenä tutkimustulos, jossa esim. etsintäkoiriksi valmistuivatkin todennäköisemmin ne, joilla enemmän ihmiseen suuntautuvaa avunpyytämistä, eivätkä ne täysin itsenäiset, kuten ehkä ennakko-oletus oli. Syy tähän paljastui meidän hiljattain julkaisemasta tutkimuksesta, jossa oli mukana lähes 1000 smartDOG testiin osallistunutta suomalaista koiraa. Omistajien arvion mukaan koirat, jotka suuntautuivat paljon ihmiseen tehtävässä, osoittautuivat arjessa helpommin koulutettaviksi ja näillä oli myös vähemmän hallinta ongelmia arjessa. Ihmiseen suuntautuvilla koirilla tässä tehtävässä oli myös parempi itsehillintä arjessa (ja testissä). Katse ihmiseen kertoo siis yhteistyöhalusta, jota löytyy toisissa koirissa enemmän kuin toisissa.
Mutta toisinaan ihmiseen tukeutuminen voi kertoa myös itseluottamuksen puutteesta. Epävarmuus tehtävässä saattaa näkyä myös tehtävän hylkäämisenä, sijaistoimintona esim. nuuskiminen tai itsensä rapsuttelu (tämä etenkin aikuisen testissä, pennuille hylkääminen on tyypillistä). Toisinaan laatikon hylkääminen ja vähäinen työskentely kertoo yksinkertaisesti siitä, että ruoka tai lelu ei kiinnosta koiraa tarpeeksi. Tällöin myös arjessa saattaa olla motivointi ongelmia koiran kanssa.
Sukupuolet eroavat tässä tehtävässä; nartut katsovat enemmän ihmiseen ja urokset ovat enemmän itsenäisiä. Kun ottaa huomioon vielä aikaisemmassa postauksessa mainitun eron impulsiivisuudessa (urokset narttuja impulsiivisempia) alkoi itselle ainakin hahmottua mihin perustuu vanha neuvo ”ota ensimmäiseksi koiraksi mieluummin narttu”.
Hiljattain valmistuneessa lisensiaattityössä verrattiin cockerspanieleilla ja labradoreilla metsästys ja näyttelylinjan mahdollisia eroja tehtävässä. Molemmilla roduilla erot näyttivät olevan samansuuntaisia; metsästyslinjaiset suuntautuvat enemmän ihmiseen, kun taas näyttelylinjaisilla on enemmän itsenäistä ratkaisua. Metsästystilanteessa erityisen tärkeää on näillä roduilla suuri ohjattavuus tilanteessa, jossa kiinnostus riistaan on suurta ja siksi todennäköisesti jalostuvalinnoissa yhteistyöhalukkuus on joko tiedostamatta, tai tietoisesti yksi valinnan kohde. Suurta itsenäisyyttä tarvitaan kuitenkin monessa rodussa ja paljon. Itsenäisesti metsästävän koiran on kyettävä tekemään päätöksiä yksin, eikä se voi turvautua ihmiseen ollessaan luolassa tai jäniksen jäljellä. Myös moni alkukantainen koira on hyvin itsenäinen.
Mitä tämä tarkoittaa sitten käytännön kannalta? Ensinnäkin on hyvä ymmärtää millaista rotua on hankkimassa tai millainen tyyppi siellä kotona jo on. Pentukurssilla on turha verrata omaa beaglen tai mäyräkoiran pentua viereiseen bordercollieen, vaan ymmärtää että oman rodun kohdalla kontakti ei ehkä tule ilmaiseksi, kuten joillakin toisilla roduilla. Yhteistyön rakentamiseen tarvitaan enemmän ideoita ja aktiivisuutta itsenäisten rotujen ohjaajilta, (ja se puolestaan kehittää myös ohjaajaa enemmän koiranohjaajana). Oma henkilökohtainen valaiseva kokemus oli, kun useamman suursnautserin jälkeen otin metsästyslinjaisen labradorin. Kontakti, jonka eteen sai suursnautserilla tehdä välillä hartiavoimin töitä, tulikin tällä labradori yksilöllä ilmaiseksi. Toki näin ei aina ole, ja muistutan jälleen, että rodun sisällä (myös linjoissa on paljon vaihtelua) mutta ennen kuin alkaa sättimään itseään koirankouluttajana tai leimaamaan koiraansa tyhmäksi, kannattaa selvittää millainen otus siellä kotona asusteleekaan.