Kovasti toivottu suhteutus smartDOG testikäynti-innokkuuden ja rodun rekisteröintimäärien kanssa on nyt nähtävillä 50 suurimman testi-innokkuuden mukaan listattuna (suhteessa rekisteröihin). Tekoäly auttoi hommassa hieman, joten jos havaitset esim. oman rotusi kohdalla virheitä (kaikkia en tarkistanut), ilmoita ihmeessä! Rekisteröintitiedot roduista on haettu Kennelliiton Koiranetin rekisteröinneistä vuosilta 2016-2025, eli ajalta jolloin myös smartDOG testejä on ollut olemassa. Tosin smartDOG starttasi vasta 2016 keväällä, joten se ensimmäinen vuosi oli hyvinkin vajaa testikäyntien suhteen.
On hyvä muistaa myös että (pieni) osa testatuista on ulkomaalaisia koiria, jotka on joko testattu muualla tai asuvat pysyvästi muualla kuin Suomessa. Näin esimerkiksi puolanmetsästyspanielin kohdalla.
ps. Ja hep, heti löytyi uusi ykkönen ihanan seuraajan toimesta, eli ardennienkarjakoira!