smartDOG pentu testi ennustaa koiran käyttäytymistä aikuisena – uusi tutkimus julkaistu!

Koiranpennun smartDOG PENTU testi ennustaa käyttäytymistä aikuisena

Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että 3–7kk ikäisten koiranpentujen kognitiotestitulokset ovat yhteydessä aikuisena ilmenevään koulutettavuuteen, impulsiivisuuteen, energisyyteen ja pelokkuuteen. Tutkimuksessa saatiin myös selville, että monet kognitiiviset piirteet ovat suhteellisen pysyviä pentuiästä aikuisuuteen, ja myös pelokkuus näkyi testeissä jo pentuaikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voiko koiranpennun käyttäytymisen perusteella ennustaa, millaisia käyttäytymispiirteitä koiralla tulee aikuisena olemaan – ja mitä mahdollisia haasteita saattaa olla edessä.

–Löysimme edellisessä tutkimuksessamme useita yhteyksiä kognitiivisten piirteiden ja arkikäytöksen väliltä aikuisilla koirilla, ja nyt ilmeni, että monet näistä yhteyksistä ovat näkyvissä jo pentuiässä, kertoo väitöskirjatutkija Saara Junttila eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

 

Pentu sylinteritestissä (Kuva Elise Nevala) sekä mahdottomassa tehtävässä (Kuva Jarno Niemi).

Pentujen kognitiiviset piirteet yhteydessä aikuisiän arkikäyttäytymiseen

Tutkimusaineisto koostui 227 koirasta, jotka olivat 3–7kk ikäisinä pentuina osallistuneet dosentti Katriina Tiiran kehittämään smartDOG PENTUtestiin. Kun koirat olivat aikuisia, omistajille lähetettiin kaksi aikaisemmissa tutkimuksissa validoitua kyselyä koirien käyttäytymisestä arjessa. Pentutestituloksia verrattiin siis samojen koirien arkikäyttäytymiseen aikuisiässä.

Pennut, jotka olivat taitavia lukemaan ihmisen eleitä, kuten kädellä tai jalalla osoittamista ja katseen seuraamista, olivat aikuisena omistajien mukaan tottelevaisempia ja helpommin koulutettavia.

–Voi olla, että tässä testissä hyvin menestyvät pennut ovat parempia keskittymään pitkiä aikoja, tai ne tekevät mieluummin yhteistyötä ihmisen kanssa, ja siksi kouluttaminenkin on helpompaa, Junttila sanoo.

Itsehillintää mittaavassa sylinteritestissä heikosti pärjäävät pennut olivat aikuisiässä impulsiivisempia ja energisempiä arjessa kuin pennut, joilla oli testissä hyvä itsehillintä. Impulsiivisuus ja itsehillintä vaikuttaisivat siis olevan piirteitä, jotka pysyvät melko samanlaisina pentuiästä aikuisuuteen, eli jo pennun käyttäytymisestä on mahdollista arvioida sen tulevaa itsehillinnän tasoa.

Koirien ongelmanratkaisustrategiaa mittaavassa testissä havaittiin, että pennut, jotka kääntyivät testissä ihmiseen päin enemmän, ikään kuin apua pyytäen, olivat aikuisena todennäköisemmin pelokkaita tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Syytä tähän ei tiedetä varmuudella.

–On mahdollista, että pelokkaat pennut ovat yleisesti ottaen epävarmempia erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa, ja siksi tukeutuvat enemmän ihmiseen. Kaikki ihmiseen tukeutuvat pennut eivät suinkaan olleet pelokkaita, ja ihmiseen tukeutuminen aikuisena näyttää olevan arjessa koulutettavuutta ja hallintaa lisäävä piirre, Tiira kertoo.

SmartDOG-testin aikana saadaan myös tietoa koiran pelokkuudesta ja arkuudesta; testin alussa mitataan koiran suhtautumista tuntemattomaan ihmiseen. Se, miten koiranpentu reagoi testissä korreloi sen kanssa, miten pelokas koira oli omistajan mukaan aikuisena tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Koiran aikuisiän pelokkuutta on siis mahdollista ennustaa jo pentuna ilmenevästä käyttäytymisestä.

Osa testituloksista pysyviä pentuiästä aikuisuuteen

Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten koirien testitulokset muuttuvat iän myötä. Tutkimusaineistoon sisältyi 99 koiraa, jotka omistaja oli tuonut testiin kaksi kertaa: kerran pentuna ja kerran aikuisena. Monen kognitiotestin tulokset pysyivät jossakin määrin vakaina pentuiästä aikuisuuteen. Kaikkein selkeimmin tämä näkyi eletestissä; iällä ei vaikuttanut olevan juurikaan merkitystä koirien menestykseen tässä testissä.

Tutkimustuloksista voi olla hyötyä koiranpennun tukemisessa

Kognitiotesteissä mitataan piirteitä, jotka voivat olla tärkeitä lemmikki- ja harrastuskoirien arjessa ja kouluttamisessa. Jos omistaja tietää, millaisia haasteita tai vahvuuksia koiralla tulee mahdollisesti aikuisiällä esiintymään, voidaan koulutus ja tapakasvatus yksilöidä koiranpennun ominaisuuksien mukaiseksi.

Esimerkiksi jos tiedetään, että pennulla on haasteita impulsiivisuuteen liittyen, voi itsehillintä- ja impulssikontrolliharjoituksista olla apua. Itsenäisesti ongelmia ratkovalle pennulle voi olla kannattavaa vahvistaa kontaktia omistajaan ja kannustaa yhteistyön tekemiseen, kun taas paljon ihmiseen tukeutuvan pennun voi olla hyödyllistä oppia itsenäisemmäksi. Näin voidaan mahdollisesti ennaltaehkäistä tulevia käytösongelmia, jotka voivat heikentää sekä koiran että omistajan hyvinvointia.

Täytyy myös muistaa, että erilaisista ominaisuuksista voi olla hyötyä erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa, ja siksi koiranpennun kasvatus ja koulutus onkin tärkeää räätälöidä sen mukaan, mitä pennulta tulevaisuudessa toivotaan. Esimerkiksi hyvin itsenäinen koira voi aiheuttaa ongelmia arjessa, mutta hajutyössä itsenäisyys voi olla toivottava ominaisuus. Samoin impulsiivisuus voi olla arvokas ominaisuus joissakin harrastuksissa, vaikka se voi hankaloittaa arkea.

Aikaisemmin tutkimusryhmä on havainnut näiden kognitiivisten piirteiden eroavan rotujen välillä, ja seuraavaksi Junttila aikoo tutkia näiden ominaisuuksien periytyvyyttä.

Lyhyt video Mayan pentutestistä

Tutkimusartikkelin löydät tästä

Saara Junttilan väitöskirjatutkimuksessa ohjaajina toimivat Katriina Tiira, Anna Valros ja Katariina Mäki.