Uuden tutkimuksen mukaan alusta-arkuus on yleistynyt Suomessa voimakkaasti koirilla viime vuosina, ja se näyttää jossain määrin olevan perinnöllistä, sillä eri rodut eroavat tämän ongelman yleisyyden suhteen toisistaan paljon. Alusta-arkuus ei aina näy nuorella pennulla, vaan saattaa kehittyä koiralle vasta hieman myöhemmin. Piirteelle on tyypillistä ongelman paheneminen iän myötä.
Tästä huolestuneena smartDOG on pilotoinut viime vuoden ajan alusta-arkuus testiä pennuilla ja nuorilla koirilla, ja osio lisätään vuoden 2023 alusta smartDOG PENTU testiin sekä smartDOG PIENI PERSOONNALLISUUSARVIOON. Samalla molempien testien hinta nousee hieman – uudet hinnat vuonna 2023: PENTU 139€ sekä PERSOONALLISUUSARVIO 95€. Lisäksi voit ostaa alusta-testin lisäpakettina myös smartDOG KOGNITIOON.
Mikäli haluat jo tämän vuoden puolella lisätä alusta-arkuustestin mihin tahansa testipakettiin, se on mahdollista ajanvarauksen kautta pieneen lisähintaan. Tällä hetkellä mikään muun testi ei testaa pennun/nuoren koiran suhtautumista liukkaisiin alustoihin tai ritilöihin.
https://doi.org/10.1038/s41598-020-59837-z